Viime viikon keskiviikkoaamuna soi ovikello, kun olimme juuri päässeet mamman kanssa kotiin Henriä päikkyyn viemästä. Voi tsiisus, se oli Iina! En ollut pysyä nahoissani, olin niin ikävöinyt Iinaa. Iina oli tullut hakemaan meitä maalle, eikä minulle oltu taaskaan kerrottu mitään. Iina kertoi Sandran odottavan autossa. Mamma laitteli aamun kotityönsä ja sitten lähdettiin. Iina oli sullonut Sandran pienen autonsa takaloossiin. Harmi. No sain minä sentään moikattua Sandraa. Vitsit, meillä oli ollut toisiamme ikävä.
Automatka oli pitkä ja Iinan täytyi komentaa Sandraa alituiseen istumaan. Sandra ei osannut olla autossa yhtä nätisti kuin minä.
Ensimmäiseksi pysähdyimme Iinan ja Jannen tontille. Mamma kävi ihastelemassa heidän talonsa valmistumista. Meidät jätettiin autoon. No siitä hyvästä saivat huuruiset auton ikkunat...
Päästyämme vihdoin perille, elikkä Iinan anoppilaan, pihassa odotti Emma. Minut päästettiin ensimmäisenä autosta ulos. Moikkasin pikaisesti Emman ja sitten merkkasin reviirin. Olihan siitä aikaa, kun olin viimeksi käynyt.
Sandran päästyä autosta ulos, meno alkoi. Juostiin pitkin pihaa, minä etunenässä ja Sandra perässä kiljuen. Emmakin osallistui leikkiin, mutta vain hetkeksi. Lopetti, kun tajusi olevansa liian vanha kakaroitten touhuihin ja osa syynä taisi olla vanhan piian vyötärömakkarat. Eihän ne yllä jaksa juosta.
Mamma ja Iina paineli sisälle kahville ja aamupalalle. Iskän sanoin; menivät ämmien juttuja puhumaan.
Kahvittelun jälkeen Iina ja mamma lähtivät meidän kanssa kävelylle. Tai ne ja Emma käveli ja me riekuttiin. Kierrettiin peltojen kautta metikköön ja sieltä takaisin. Minä löysin mahtavan pallon ja raahasin sitä mukanani. Minulle ja Sandralle tuli jopa kähy siitä - minä voitin! Sekös Sandraa ketutti. Tytöille tyypillisesti mökötti minulle aikansa.
Mamma suunnitteli ilmoittavansa minut ja Sandran ensivuonna MansenMurre kisoihin. Ei hullumpi idea. Ehkä me voitettaisiinkin.
Ennen pihaan paluuta vastaan tuli vanha tuttu mutalammikko. Minä menin sinne innoissani läträämään, mutta Sandra ei tullut. Iina oli opettanut siitä hienostelijan. Naiset!
Päästyämme takaisin mamma ja Iina menivät sisälle keittämään santsi kupit kahvia. Siinä vaiheessa minäkin olisin halunnut jo sisälle. Istuin ovella, yritin raapia sitä, mutta ei ne avanneet ovea. Hyppäsin ikkunalautaa vasten, eikä ne silti päästäneet sisälle. No, minulla ei ollut parempaakaan tekemistä joten päivystin ovella ja kyttäsin sisälle.
Ilmeisesti mamma kyllästyi minun sisälle mankuamiseen ja tuli Iinan kanssa ulos meidän seuraksi. Mamma heitteli meille keppiä ja palloa.
Minä sain nopeampana kaikki kepit ja pallot kiinni.
Aamun harmaus väistyi, kun puolen päivän jälkeen alkoi aurinko pilkottamaan ja lopulta lämmitti taivaan täydeltä. Ei tietty kesäauringon tavoin, mutta kuitenkin. Mamma ja Iina veivät meidät pellolle riekkumaan hyvien valokuvien toivossa. Tosin niitä ei tainnut liiemmin tulla, kun minä ja Sandra leikittiin hieman raisummin - me painittiin.
Minulla ja Sandralla oli kuitenkin über hauskaa...
...tämä taisi olla mamman ainoa onnistunut kuva peltoseikkailusta.
Sitten koitti kotiin lähdön aika. Sandra jätettiin kotiin tai ainakin piti jättää, kunnes sai ihme vinkeen ja lähti juoksemaan auton perään. Iina yritti komentaa Sandran takaisn pihaan tuloksetta. Iinan oli luovutettava ja otettava Sandra mukaan.
Mamma halusi vielä poiketa tontilla, jotta voisi ottaa valokuvia.
Tältä Iinan ja Jannen uusi koti näyttää. Ensi vuoden alussa talo on valmis.
Aika upea lukaasi vai mitä?
Meidän perheellekin on vierashuone alhaalla. Luulenpa, että mamma tunkee hyvin usein viikonloppuvierailulle...
Kaiken kaikkiaan oli mahtava päivä ja ihanaa nähdä pitkästä aikaa Sandraa ja Iinaa. Toivottavasti näemme pian uudelleen.
-Nipsu-
Automatka oli pitkä ja Iinan täytyi komentaa Sandraa alituiseen istumaan. Sandra ei osannut olla autossa yhtä nätisti kuin minä.
Ensimmäiseksi pysähdyimme Iinan ja Jannen tontille. Mamma kävi ihastelemassa heidän talonsa valmistumista. Meidät jätettiin autoon. No siitä hyvästä saivat huuruiset auton ikkunat...
Päästyämme vihdoin perille, elikkä Iinan anoppilaan, pihassa odotti Emma. Minut päästettiin ensimmäisenä autosta ulos. Moikkasin pikaisesti Emman ja sitten merkkasin reviirin. Olihan siitä aikaa, kun olin viimeksi käynyt.
Sandran päästyä autosta ulos, meno alkoi. Juostiin pitkin pihaa, minä etunenässä ja Sandra perässä kiljuen. Emmakin osallistui leikkiin, mutta vain hetkeksi. Lopetti, kun tajusi olevansa liian vanha kakaroitten touhuihin ja osa syynä taisi olla vanhan piian vyötärömakkarat. Eihän ne yllä jaksa juosta.
Mamma ja Iina paineli sisälle kahville ja aamupalalle. Iskän sanoin; menivät ämmien juttuja puhumaan.
Kahvittelun jälkeen Iina ja mamma lähtivät meidän kanssa kävelylle. Tai ne ja Emma käveli ja me riekuttiin. Kierrettiin peltojen kautta metikköön ja sieltä takaisin. Minä löysin mahtavan pallon ja raahasin sitä mukanani. Minulle ja Sandralle tuli jopa kähy siitä - minä voitin! Sekös Sandraa ketutti. Tytöille tyypillisesti mökötti minulle aikansa.
Mamma suunnitteli ilmoittavansa minut ja Sandran ensivuonna MansenMurre kisoihin. Ei hullumpi idea. Ehkä me voitettaisiinkin.
Ennen pihaan paluuta vastaan tuli vanha tuttu mutalammikko. Minä menin sinne innoissani läträämään, mutta Sandra ei tullut. Iina oli opettanut siitä hienostelijan. Naiset!
Päästyämme takaisin mamma ja Iina menivät sisälle keittämään santsi kupit kahvia. Siinä vaiheessa minäkin olisin halunnut jo sisälle. Istuin ovella, yritin raapia sitä, mutta ei ne avanneet ovea. Hyppäsin ikkunalautaa vasten, eikä ne silti päästäneet sisälle. No, minulla ei ollut parempaakaan tekemistä joten päivystin ovella ja kyttäsin sisälle.
Ilmeisesti mamma kyllästyi minun sisälle mankuamiseen ja tuli Iinan kanssa ulos meidän seuraksi. Mamma heitteli meille keppiä ja palloa.
Minä sain nopeampana kaikki kepit ja pallot kiinni.
Aamun harmaus väistyi, kun puolen päivän jälkeen alkoi aurinko pilkottamaan ja lopulta lämmitti taivaan täydeltä. Ei tietty kesäauringon tavoin, mutta kuitenkin. Mamma ja Iina veivät meidät pellolle riekkumaan hyvien valokuvien toivossa. Tosin niitä ei tainnut liiemmin tulla, kun minä ja Sandra leikittiin hieman raisummin - me painittiin.
Minulla ja Sandralla oli kuitenkin über hauskaa...
...tämä taisi olla mamman ainoa onnistunut kuva peltoseikkailusta.
Sitten koitti kotiin lähdön aika. Sandra jätettiin kotiin tai ainakin piti jättää, kunnes sai ihme vinkeen ja lähti juoksemaan auton perään. Iina yritti komentaa Sandran takaisn pihaan tuloksetta. Iinan oli luovutettava ja otettava Sandra mukaan.
Mamma halusi vielä poiketa tontilla, jotta voisi ottaa valokuvia.
Tältä Iinan ja Jannen uusi koti näyttää. Ensi vuoden alussa talo on valmis.
Aika upea lukaasi vai mitä?
Meidän perheellekin on vierashuone alhaalla. Luulenpa, että mamma tunkee hyvin usein viikonloppuvierailulle...
Kaiken kaikkiaan oli mahtava päivä ja ihanaa nähdä pitkästä aikaa Sandraa ja Iinaa. Toivottavasti näemme pian uudelleen.
-Nipsu-
Kommentit