Taisin rehvastella hieman liian aikaisin... Samana päivänä, kun tottisteltiin Nipponin kanssa, lensin sitten komeasti illemmalla katukivetykseen. Housun polvi rikki ja polvessa hervoton mustelma. Ah' kuinka rakastan koiraani. Laskin tuossa, että tämä kaatuminen oli kolmas onnettomuus, jonka Nipsu on minulle aiheuttanut. Aiempia on ollut ojaan putoaminen, jolloin samainen polvi vääntyi ja sitten on ollut olkapään revähdys. Koiran omistaminen on tapaturma-altista...
Nipsua en voi syyttää vaikka mieli tekisi. Omaa syytäni tämä on. Vika on aina hihnan toisessa päässä, ei koirassa. Toisaalta nämä kolme onnettomuutta ovat taatusti vahvistaneet Nipsun käsitystä siitä, että mamma on häntä heikompi ja halutessaan hän voi rykäistä mamman kumoon, koska vain. Isännän kanssa asiat on toisin, kun isukki on sellainen muskelimies ja voimaa on erilailla kuin mulla.
Avasin tänään sitten nuo koirankoulutus oppaani ja päädyin siihen tulokseen, että ongelma on loppujen lopuksi johtajuudessa (laumajärjestyksessä), hallinnassa ja koulutuksen puutteessa/vähyydessä. Omaa vikaani siis kaikki.
Tuntuu, etten yksin pärjää tämän asian kanssa, koska en tiedä mistä aloittaa. Tuntuu kuin asiat olisivat retuperällä.