Toissapäivänä elikkäs maanantaina heti aamusta meille tuli kyläilemään Siuron poppoo. Iina oli ottanut mukaan Sandran lisäksi anoppinsa 7-vuotiaan leikatun coctail nartun, joka on koko ikänsä asunut maalla kaukana kaupunkien ja taajamien vilskeestä. Vieraileva stara oli Emma.
Emma oli niin hämillään uusista ympyröistä, että ensimmäinen puoli tuntia meni luimisteluun. No ois sitä kuka tahansa päästään pyörällä yhtäkkisen kulttuurishokin jälkeen. Emma ei aluksi uskaltanut edes keittiöön tulla vaan seilasi eteisen ulko-oven ja keittiön oven väliä. Saattoihan tuo olla niinkin, että pelkäsi Iinan lähtevän ja jättävän hänet suureen pahaan maailmaan ;)

674369.jpg

Emma ovella passissa, ettei häntä vaan satuta unohtamaan tänne.

674386.jpg

Nipsu ja Emma.

Kaiken kukkuraksi paikalla oli isäntäkin, joka oli Emman mielestä hieman pelottava. No ei käy kieltäminen etteikö Juhan ääni ollut hiukka möreä aamutuimaan. Kaiken kukkuraksi Juha erehtyi koskettamaan Emman varpaita. Siitä Emma ei tykännyt vaan paljasti kauniit hampaansa varoitukseksi.

674389.jpg

Juha rapsuttaa ja Emma osoittaa alistumisen merkkejä...

674393.jpg

Lopulta Emma uskaltautui keittiöön, joskin sukelsi pöydän alle turvaan. Emman tajutessa ettei Iina ole minnekään lähdössä, lakkasi suurempi luimistelukin.
 Parvekkeellekkin vanha rouva tuli vaikka alkuun katseli siihen malliin, että pitäisikö minunkin tuonne mahtua.
Sandra katseli jo tuttuun tapaansa pihan menoa parvekkeen kaidetta vasten. Sandraan ei ollut maalaisarkuus vielä tarttunut ;)

674394.jpg

674395.jpg  674402.jpg

Parveke meininkiä. Sopu sijaa antaa ja kaikille tilaa riittää.

Kahvien jälkeen suuntasimme lenkille. Kohdistimme matkamme pururadoille.

674411.jpg674421.jpg

Sandra ja Nipsu tuttuun tapaan vauhdissa. Vapaus on ihanaa :)

674408.jpg674420.jpg

Emma ihmettelemässä hajujen määrää.

674428.jpg

Ja tässä sekalainen seurakunta yhteispotretissa.

674440.jpg
674436.jpg

Takaisin pururadalta rämmittiin metsäpolkuja pitkin, kun olisi ollut tylsää kääntyä takaisin samaa tietä, samoja hajuja ja samoja maisemia seuraten.

674451.jpg

Metsästä elävänä selviytyneet.

Metsälenkin jälkeen meillä oli kolme hyvin väsynyttä koiraa. Hetken levättyään, nuoriso eli Sandra ja Nipsu saivat itsetehdyt älylelut ( = muovirasiat, joiden sisässä oli juustoa ja froliggeja...) Ensimmäiseksi aukenivat viikon vanhat juustorasiat, hieman oli juusto eltaatunutta ja muutama homepilkkukin löytyi. Hyvin maistui silti :)
Räpelsin muutamat uudet rasiat koirille. Nipsukin oli handlannut asian. Pakko kai se oli, kun muistissa oli viimeviikkoinen kyläily reissu, jolloin Sandra aukoi kaikki purkit. Alkuun Nipsu piti pelkkää kantta suussaan, kunnes koki ahaa elämyksen ja vei lopulta Sandrankin purkit... Todella herrasmiesmäistä käytöstä!

674459.jpg674460.jpg

Ensin kansi, sitten ahaa elämys; tämähän se auki pitää saada.

674462.jpg

Hieman rankasti avattu rasia. Nipsun mielestä rasiat tuhotaan, niin herkut tulee esille. Toisin kuin Sandra, joka avaa kannet nätisti. No pojat on poikia.

674463.jpg

Seuraava aukenikin helpommin... ja tyhjeni liian nopeasti...

674468.jpg

...jolloin Sandra avatessa omaansa...

674465.jpg

...joutui Nipsun väijytyksen uhriksi...

674466.jpg

...ja menetti omansa ahneelle Nipsulle. Sandra parka.

674472.jpg

Sandra loukkaantuneena Nipsun moukkamaisuudesta.

Toisen kahvipannullisen jälkeen suuntasimme R-kioskille palauttamaan H&M pakettiani. Siitä jatkoimme matkaa läheiselle jalkapallokentälle, missä ei oikeasti saisi koiria juoksuttaa vapaana... mutta koskas me sääntöjä noudatettaisiin, kun emme edes koiraverolle saa vastinetta! PRKL.

674370.jpg

Emma katselee nuorison riekkumista.

674371.jpg674372.jpg

Turbo Salamanteri ja Keppien Kuningas.

674375.jpg

Kentällä törmäsimme pikkuveljeeni ja hänen kaveriinsa. Pojat olivat palloa potkimassa. Sandra oli sitä mieltä, että hänenkin pitäisi saada osallistua - ainakin pallojen puhkomiseen.
Emma rapsutteli itseään. Vanhasta rouvasta oli epämiellyttävää, kun hänen kaulassaan oli joku ihme killutin - panta.

674377.jpg674378.jpg
674376.jpg

Nipsun ja Sandran ota kiinni jos saat ralli.

674379.jpg674380.jpg

Nipsu ja etenkin Sandra kärkkymässä lupaa osallistua poikien jalkapalloiluun.

Lupaa ei herunut. Siirryimme kentän toiseen päähän istuskelemaan.

674383.jpg674384.jpg

Iina rapsutteli ja nyhti Emman turkkia, josta irtoilee läpi vuoden karvaa.

674385.jpg

Emma nautti saamastaan huomiosta suunnattomasti, mitä nyt välillä piti irvistellä, jos Iina sattui liian kovaa nyhtämään turkkia.

674399.jpg

Sandra käytti tilaisuuden hyväkseen ja lähti olkansa yli vilkuillen suuntaamaan kulkuansa kohti poikien touhuja...

674381.jpg

...melkein perille asti Sandra pääsi, kunnes kuului käsky palata takaisin...

674388.jpg

...Santeri jolkotteli takaisin luoksemme sen näköisenä, että "joo joo, tullaan tullaan. Kaikki kiva kielletään aina!"

674391.jpg

Kylliksi huomiota Iinalta saaneena, Emma siirtyi viereeni huomiota hakemaan, nuorison pälyillessä tylsistyneenä ympärilleen. Oli aika lähteä takaisin päin.

674414.jpg

Paluu matkalla usutin Nipsun pikkuveljeni luo. Emman nähdessä Nipsun rynnivän poikien luo, Emmallekin tuli kiirus tajutessaan, että pojilta saa rapsutuksia. Harmi, ettei kamerani ollut tuolloin valmiudessa, sen verran hassun näköistä oli Emman lyllerrys poikien luo...

674413.jpg

Poikia nauratti koirien touhu.

674416.jpg

Nipsu sen näköisenä, kuin kysyisi Emmalta; "eikö ollutkin kivaa?"

Kotiovella meitä odotti Paula. Keitimme kolmannen pannullisen kahvia. Paula luuli Emmaa tiineeksi. Mikä loukkaus. Emmahan on vain hieman pyöreä.

Paulan lähtiessä, mekin lähdimme hakemaan Henriä päivähoidosta. Henri talutti Emmaa kaupalle asti ja minä idiootti jätin kameran kotiin. Henri oli oikein mallikas koiran ulkoiluttaja ja komentaminenkin luonnistui :)

Pakotimme Iinan jäämään vielä meille syömään. Emma sai huikean paljon tähteitä - yhden palan Findusin kalapuikosta ;)

Kello oli jo kuusi illalla, kun saatoin Henrin kanssa Iinan ja koirat autolle. Oli ollut huisin hauska kymmentuntinen päivä yhdessä.

Kiitokset vielä Siuron poppoolle ja otetaan uusiksi mahdollisimman pian.

- Katja ja Nipsu -

P.S. Odotamme Sandran blogiin heidän versiotaan päivästä kuvineen... *wink*