Nipsun velipoika Kake oli meillä yökylässä ti ja ke välisen yön. Pojat
olivat yllättävän rauhallisia sisätiloissa, mitä nyt muutamia
riekkumisia ja yhteenottoja lukuunottamatta.
Kake <3
Kuukunalla leikkimistä.
Kalsareiden vetoa ja valtataistelu.
Ensimmäisenä iltana kävimme moikkaamassa poikien vanhempia Katin luona ja eilen illalla ennen Kaken kotiin paluuta tapasimme toistamiseen Katin ja pikkukoirat sekä Pirkon, Tinjan ja Vallu-iskän kentällä.
Eilen aamulla lenkkeilimme metsässä ja samoin kuljimme metsän poikki Henriä hakemaan. Iltapäivällä isäntä vei pojat lenkille.
Metsässä riekkumista.
Sänkypainia - voittaja The Nipsu!
Kakella oli testosteronit noussu hattuun ja yhden vuoden uhma päällä. Mitään ei kuunnellut saati totellut. Nipsu oli Kakeen verraten hyvin tottelevainen. Olisikohan syytä ottaa Kakelle niskaperseote kuri?
Eilen illalla nimittäin Kake kävi Nemon kimppuun, onneksi ei mitään sattunut. Sääli vain, että nyt Nemon arkuus/epävarmuus sai vahvistusta tuosta konfliktista. Minun näkemys asiasta on, että tavallaan Nemo sai ansionsa mukaan, kun on aina ärisemässä ja isottelemassa. Toisaalta uskon, että kahakka sai alkunsa siitä, kun Nemo ärisi epävarmuuttaan ja Kake myöskin epävarmana koirana ei tiennyt muuta tapaa reagoida tilanteeseen kuin hyökkäys. Mitä tästä opimmekaan? Sekarotuisia koiria ei pitäisi syntyä, kun jo rotukoirienkin pääkopan jalostus on tarpeeksi vaikeaa...
Kati lohduttamassa Nemoa... Ei niin hyvä juttu...
Tässä kuvia eilisiltaisesta kentällä riekkumisesta.

Isä temmeltämässä poikien kanssa.
Nipsun ja Vallu-iskän painia.
Paulan ja Jannen tytär Kiti poseeraa Nipsun ja Vallun kanssa.
Pikkukoirat olivat Kitin suosikkeja. Etenkin Coco valloitti pienen tytön sydämen ja sai osakseen Kitiltä aimoannoksen halauksia :)
Kiti tarjosi myös kaikille kentällä olijoille Kismet suklaat :)
Koiratkin olisivat näemmä haluneet omat...
Kyllä oli ihana nähdä Pirkkoa, Penttiä ja koiravanhuksia :)
<3:lla Katja ja Nipsu

Kommentit