sunnuntai, 28. syyskuu 2008

Laiska ihminen.

Laiskuus on pesiytynyt minuun pahanpäiväisesti, kun en ole edes tätä jaksanut päivitellä. Nipsu parka. Puolustuksen sanaksi sanon, että pienen vauvan äidillä ei kyllä ylimääräistä vapaata aikaa ole ja jos on, niin sen käyttää mieluummin lepäämiseen ja ajanviettoon esikoisen kanssa. Tänään Saara on vielä yökyläreissullaan anoppilassa mummun ja paaperon hoivissa ja Henrilläkin on eskarikaveri kylässä, joten kerrankin minulla on aikaa istahtaa koneelle ja päivitellä Nipsun kuulumisia hyvällä omalla tunnolla.

Nipsun elämä on nykyisin aika peruskotikoiran elämää vailla sen suurempia virikkeitä. Eli ei pahemmin tehdä mitään erikoisuuksia, kuten tottiksessa uusien asioiden opettelua. Vanhoja oppeja kertaillaan läheisellä jalkkiskentällä muutaman kerran kuussa. Lenkkien ajankohdat ovat säännöllistyneet, kiitos Saaralla pidettävien rytmien. Aamulenkille lähdetään viimeistään klo 8:30, päivälenkki tehdään klo 17 aikaan ja iltalenkki on klo 21 jälkeen. Ennen Saaraa Nipsun ulkoiluissa ei ollut mitään rutiinia, mentiin kun huvitti, jopa useammin kuin nyt, mutta lenkit olivat lyhyempiä. Nykyisin lenkeistä kaksi on tunnin mittaisia ja yksi sellainen 20min pikalenkki. Minä käyn nykyisin Nipsun kanssa ihan kortteli ja asuinalue lenkkejä, kun ei vaunujen kanssa ole niin mukavaa metsäpoluilla ryttyyttää. Isännän kanssa Nipsu käy aina tunnin lenkin metsässä, mihin liittyy enää hyvin harvoin irti olemista. Nipsu, kun on nykyään niin kovapäinen ja macho, että ottaa hatkat ja oikein hakeutuu toisten koirien luo riitaa aiheuttamaan. Toivonkin, että saisi joku kaunis päivä kunnolla selkäänsä joltain urokselta sekä nartulta. On oikeasti ikävää, että ennen niin sosiaalinen koira on muuttunut oikeaksi kusipääksi. Haastaa urokset tappeluun, astuu narttuja (jopa juoksuttomia ja leikattuja) ja pentuja. Ennen Nipsu oli perusturvallinen koira pentujen kans, nykyisin hyvä, kun jaksaa leikkiä niiden kanssa ja sitten, kun napsahtaa yrittää heti astua. Mikä häpäisy! Etenkin, kun pennut pelästyy. Siispä on parempi, että käymme Nipsun kanssa vain hihnalenkkejä ja mahdollisimman "ei yleiseen koiran ulkoilutusaikaan" voi Nipsua viedä juoksemaan vapaasti metikköön tai pelloille, silloinkin pitää varmistaa, että juoksee "käskyn alla".

1943815.jpg

1943819.jpg

Nipsulla on tällä hetkellä vain ystäväni Katin pikkukoirat Gina, Nemo ja Coco, naapurikerrostalon bordeauxindoggi narttu, sekä eräs yli 10v leikattu saluki narttu, joiden kanssa tulee jokseenkin inhimillisesti toimeen. Ehkä olemme itse tämän aiheuttaneet, ei sitä tiedä. Emme me mitään koirankoulutus experttejä olla ja satoja pahoja virheitä ollaan Nipsun koulutuksen/kasvatuksen suhteen tehty.

1943823.jpg

Eipä tuo koiruus silti onneton tunnu olevan. Samat vinkeet ja kujeet on kotona edelleen. Vieraatkin tulevat vain ja aina häntä katsomaan. Ruoka täytyy ahmia kiposta, etteivät vieraat vain syö sitä. Samoin luut hotkitaan. Vieraiden syliin on päästävä, vaikka väkisin asenteella; minähän olen ihan pikkuinen sylikoira.

1943836.jpg

Iltaisin tulee sänkyyn viereen pyynnöstä ja jos unohdetaan pyytää seisoo sängyn laidalla ja tuijottaa niin kauan, että varmasti kutsutaan viekkuun. Isännän tullesta töistä tahtoisi hyppiä vasten, mutta kun se on nykyisin kielletty tyytyy istualleen "pomppimaan" likemmäs ja likemmäs. Samalla tarjoaa tassua koko ajan, mikä aina onnistuu osumaan isäntää haaroihin :D
Aamuisin, kun isäntä lähtee töihin, Nipsu kinkeää sänkyyn viereeni ihan ihoon kiinni.
Henrin tullessa eskarista nuolee pojan ihan märäksi ja pyörii ympärillä, kunnes Henri ajaa Nipsun muualle.

1944058.jpg

Koulutaksin ukot haukkua räkyttää pystyyn, mutta kukapa nyt ei omaa laumaansa vartioisi ;) Joskus naapuritkin saavat tuta kuinka meidän perhettä pitää väistää ja joskus taas samoja naapureita rakastaa niin ylenpalttisesti, että sekoaa vinkuitkuun, jos ei pääse kiehnäämään ja nuolemaan heitä. Sekokoira!
Saarankin on ottanut jo huomaansa. Rakastaa tytön päänahan karstaa niin, että Saaran pää heiluu, kun Nipsu nuolee kikseissään. Toinen, mitä Nipsu rakastaa on nuolla Saaran naaman ja kädet, jos niissä on pulautettua maitoa.

1943926.jpg

1943900.jpg

Pari kertaa on hyppinyt tytön yli, nyt Nipsu tuntuu onneksi oppineen, että aina kierretään. Jos Saara itkee pinnasängyssä tai vaunuissa, Nipsu menee heti haistelemaan tyylillä; mikä sillä on hätänä?

Nipsu tulee myös hyvin juttuun ystäväni kaksostyttöjen kanssa, vaikkakin alkuun oli pientä murinaa ja rähinää. Nykyisin ei enää, kun vaan muistan ottaa Nipsun ruoat, veden ja luut sekä lelut takavarikkoon, niin ei pääse vartioimaan mitään.

1943906.jpg

Nipsulla on myös yksi uusi koiratuttavuus, isännän tädin koira - Serafiina.

1943901.jpg

Serafiina asustaa ihan anoppilan seinänaapurissa, mutta Nipsu ja Sera eivät silti ole tavanneet kuin muutaman kerran. Toisaalta ihan hyvä, kun ottaa huomioon miten epäsosiaalinen Nipsu on nykyisin.

Minä sain tuossa kuukausi takaperin laihdutus inspiraation ja opettelin fillaroimaan Nipsun kanssa. Käytiinkin aika ahkeraan pyörälenkeillä. Ensimmäinen kerta oli kamalin, kun olin lainannut pikkusiskoni pyörää ja minulle sanottiin siinä olevan jalkajarrut. Lähdin siinä uskossa heti alamäkeen ja voi tsiisus, pyörässä ei ollut kuin käsijarrut ja niistäkin vain toinen toimi osittain. Se oli elämäni kamalin lenkki!!!
Alussa putosikin paino heti 3kg, mutta se on tullut nyt jo takaisin. Minun elimistöni, kun on tottunut normaaliin arjen hyötyliikuntaan ja koiran lenkkeihin, siksi tarvitsen laihtuakseni jotain ylimääräistä ja erilaista liikuntaa. Pyöräily on oiva tapa. Nyt on ollut reilun viikon ilmassa laiskuutta ja se kyllä näkyy ;)

Tässä vielä lopuksi eilen ottamiani kamalia poseyrityksiä Nipsusta...

1944032.jpg

1944038.jpg

Tällaiset olivat kuulumiset tältä kertaa. Päivitän taas, kun on aikaa :)


torstai, 24. heinäkuu 2008

Nipsu sai "pikkusiskon" <3

Elikkäs reilu kolme viikkoa takaperin, tuli äkkilähtö TAYS:iin. Tunti TAYS:iin saapumisen jälkeen maailman syntyi pieni tyttönen mitoin 3780g ja 50cm. Pikkuinen kastettiin jo 12.7. ja sai nimekseen Saara Anja Aleksandra. Tämä pieni prinsessa on nyt perheemme silmäterä :)

1761188.jpg

Ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa yhteiskuva Nipsusta ja Saarasta.


tiistai, 3. kesäkuu 2008

Setämiehestä kesämieheksi.

Talvi oli aivan kamala tänä vuonna; voisiko sanoa että luminen kevät. Loskaa ja kuraa, alituiseen pestävää koiraa. Kunnon kevät oli sitten lyhyt ja kesä tuli pikemmin kuin uskalsi uneksia. Satunnaiset sateet ja kurakelit sekä kasvava vatsani ja metri kertaa metri kokoinen kylppärimme saivat minut päättämään Nipsun turkin leikkuusta.

1611163.jpg

Jätkä menetti nyt sitten perjantaina komeat karvansa ja saa nyt sitten hetken nauttia vilpoisammasta olosta. Tosin ensimmäisenä päivänä turkin leikkuun jälkeen oli kuin maansa myynyt.

1611057.jpg1611063.jpg
1611066.jpg

Nyt muutaman päivän sulattelun jälkeen jätkä mennä paahtaa kuin Viitamaan susi. Virtaa riittää ja huolia ei näy :)

1611176.jpg
1611179.jpg

Jätkän piristyneen mielentilan ansiosta harjoittelimme posekuvien ottoa... Mutta mutta. Yritys hyvä kymppi vaikka lopputulos aivan väärin. No harjoitus tekee mestarin...

1611181.jpg

Onneksi ei ole rotukoira, niin ei kasvattajan tarvitse hävetä :D

Nyt vain sitten odotellaan kolmisen viikkoa, jos vauva vaikka suostuisi syntymään ajallaan. Sitä ennen Siuron poppoo voisi tulla kyläilemään tänne sivistyksen pariin :) *wink wink*


maanantai, 2. kesäkuu 2008

Sarjiksen tynkää uusista ystävistä

Nyt tulee yön varhaisina tunteina tarinaa, jotka olisi pitänyt julkaista jo aikaa sitten...

OSKU

Ihan ensimmäiseksi tapasimme pääsiäisen tienoolla Osku pojan, jota harmi kyllä emme enää toistamiseen ole nähneet. Oskun emäntä kun ei virallisesti ole meidän ystäviämme vaan kälyn tuttu Lempäälästä. Osku on kultaisennoutajan ja berninpaimenkoiran risteytys. Tuolloin pikkumiehellä oli ikää jotain 7-8viikkoa.

1578128.jpg  1578181.jpg

Nipsu ei aluksi ollut pennusta leikkimielessä kiinnostunut, ennemmin haisteli ja nuoleskeli vain. Vasta hiukka ennen Oskun kotiin lähtöä meidän rötkäle leikitti penskaa. Nipsu saikin erään nettiystäväni kautta lempinimen Setämies.

Osku ja Setämies.

1611111.jpg

1611113.jpg

1611115.jpg

1611119.jpg

1611120.jpg

1611122.jpg

1611127.jpg

Henri ja Osku

1611103.jpg

1611096.jpg


AGRARIUM APENIMON ASHKII

Toukokuussa rakkaat vanhat naapurimme saivat uuden karvalapsen. Samojedin urospenskan; Pyryn. Tosin minun mielestäni pennulle olisi ollut parempi nimi Atshiu :D

1578211.jpg  1578241.jpg

Muutama sunnuntai takaperin kävimme sitten visiitillä siellä korvessa jumalan selän takana minne ihme ja kumma aurinko paistoi ;) Ystäviemme omakotitalo oli viittä vaille valmis. Upee lukaali oli... joillain käy onni myöten elämässä. (En kai kuulosta kateelliselta??) No Pyry oli kuitenkin sen illan tähti ja tässä sarjiskyhäelmä...

Setämies sai idolin

1578549.jpg

1578546.jpg

Setämies leikittää Pyry vauvaa

1578538.jpg

1578522.jpg

1578519.jpg

1578537.jpg



1578535.jpg

...tai sitten toisinpäin...

1578531.jpg

...Pyry osoitti kannibaalin vikaa...

1578524.jpg

1578533.jpg

1578534.jpg

1578530.jpg

Loppuhuipennus:

1578517.jpg

The END.

En tiedä mistä johtui, mutta Nipsulla oli alusta asti setämäisempi asenne Pyryä kohtaan kuin Oskua. Nipsu vastasi leikkiin kutsuun Pyrylle lähes hetimmiten ja salli Pyryn "möyhiä" itseään. Toivotaan, että Pyrystä ja Nipsusta tulee vielä hyvät ystävät mikäli 2 vuoden ikäero sallii sen.

Tässä vielä Nipsusta ja Santerista kuvat kuplineen.

1578540.jpg

1578539.jpg

Nipsu on niin macho ja Sandra niin pihtari. Hyvä kaksikko :)



perjantai, 23. toukokuu 2008

Nipsu 2 vuotta!!!!!!

Mamin raksu poksu karvakasa täytti tänään huimaisevat 2vuotta!
Kyllä on nopeasti aika kulunut, kun vastahan tuo oli sisälle pissivä 7viikkoinen penska.
Henri halusi aamulla, että järjestämme Nipsulle synttärijuhlat ja niin teimme.
Kutsutuista vain pikkuveljeni ja anoppilan naisväki pääsi tulemaan. Tsot tsot, muille, jotka eivät tulleet...
Tein Nipsulle kakun maksalaatikosta, jonka kuorrutin kermaviilillä ja koristelin kalkkunaleikkeestä tehdyllä 2v kirjailulla. Upea vai mitä?


1582347.jpg

Hyvin se tuntui ja näytti päivänsankarille maistuvan.

1582324.jpg

1582323.jpg

Ihmisvieraille oli tarjolla mansikkatorttua ja Ballerina keksejä kera kahvin tai limun.

Lahjaksi Nipsu sai meiltä päkäpääpässin ja ison solmuluun. Siskoni Tuija antoi Nipsulle pussin koiran hengenraikastaja herkkuja.

1582328.jpg

Hyvää syntymäpäivää myös Nipsun kaikille sisaruksille ympäri Suomen maata, eritoten Kake-veljelle Tampereelle ja Nalalle Hyvinkäälle!!!